Up one level Next page Next page

pictures
pictures
pictures
pictures
pictures
pictures
How To Purchase Pictures?
 English

The same in English!

Suurin motivaatio kuvaukselleni on Luojan luoma luonto! Kun ympärilläni on kaikkea kaunista, joka vain huutaa: "kuvaa minua", niin mitä muuta voinkaan tehdä kuin kuvata. Vasta luontoa kuvatessa olen tullut arvostamaan Suomen ainutlaatuista luontoa ja mahdollisuutta astua ovesta ulos ja löytää heti kuvaamisen arvoisia kohteita. Tämä auringonnousu on vain yksi esimerkki.

Tätä nykyä pyrin käyttämääni aikani tehokkaasti, eli haen tilanteita, joissa oletan hyviä kuvia syntyvän. Tällainen on esimerkiksi kauniissa ilta-auringossa kylpevä kaupunki, jonka pian peittelee kauniin auringonlaskun väriloisto. Näin myös motivaationi tulevaisuudessa säilyy, kun lähes joka kerta saan haaviini katsomisen arvoisia kuvia.

Iloitsen myös aina siitä, kun saan ilahduttaa kuvillani jotakuta, oli kyse sitten kaverien häistä, tilaisuuksien kuvaamisesta tai vaikka lehtijulkaisusta. Olen erityisen ylpeä ensimmäisestä sanomalehtikuvastani, joka julkaistiin Aamulehdessä lokakuussa 2004.

Pyrin auttamaan tuttaviani kuvaamalla ilmaiseksi tiettyjä tilaisuuksia ilmaiseksi, mutta olen kuvaan myös toiminimen alla ja katan osan harrastukseni kustannuksista sen tuottamilla tuloilla.

>