The same in English!

Keskeisin osa varusteitani on Canon EOS 400D digitaalijärjestelmäkamera (dSLR). Verrattuna filmiä käyttävään Canon EOS 300:aan, jolla aloitin aktiivikuvauksen, 400D tuo niin merkittävän hallinnan valokuvaukseen, ettei sellaista voisi kuvitella ei-ammattilaisilta filmikameroilta. Kameran 10 megapikseliä pääsevät oikeuksiin kun sitä käyttää laadukkaan optiikan kanssa.

Ennen digitaalikameran hankkimista epäröin usein yrittäessäni kuvata hankalaa kohdetta, koska aina oli mahdollisuus kuvan täydelliseen epäonnistumiseen. Mutta nyt kun yksittäiset kuvat ovat käytännöllisesti ilmaisia, voin kokeilla niin paljon kuin tarvitsen, saadakseni otettua halutun kuvan.

Digitaalijärjestelmäkamera tuo myös paljon tehoa jälkikäsittelyyn. Usein valotusolosuhteet ovat karuja tai muuten vaan haastavia. Näissä tilanteissa digitaalinen jälkikäsittely voi tuoda yksityiskohtia varjoihin ja kirkkaisiin kohtiin ja myös värimaailmaa voi korjata (kun kamera valkotasapainoasetukset eivät riitä).

Tällä hetkellä kuvaan kuvia raaka, eli RAW-muodossa. Tällöin voin minimoida "photoshoppauksen", joka vei ennen suuren osan ajastani kuvien kanssa. Raakakuvasta saa väritasapainon, kontrastit ja sävyt kuntoon huomattavasti helpommin kuin jpg-kuvasta säätämällä. Käytän Adoben Photoshop Elements 2.0:aa vielä hienosäätöön parheimpien kuvien kohdalla ja erityisesti kuvatessani suurikontrastisia kuvia, jolloin yhdistän eri valotuksilla otettuja kuvia parhaimmillaan saumattomasti. Pyrin käyttämään kennon herkkyyksiä, jotka tuottavat parhaimman kuvanlaadun. Voidakseni kuvata ISO 100:lla joudun usein käyttämään tripodia (kolmijalkaa). Usein kuvatessani vaikeassa valaistuksessa, joudun käyttämään korkeita ISO-lukuja, ISO 800:aa ja ISO 1600:aa. Tällöin otettu kuva on enemmän tai vähemmän rakeinen, jolloin käytän Heliconin kohinafiltteriä, joka vähentää kohinaa parhaimmillaan jopa ISO 1600:sta ISO 400:aan.

Panoraamoihin käytin ennen Canon PhotoStitch:iä, joka on kätevä mutta jokseenkin hankala työkalu käyttää. Varmistamalla, että tripodi on täsmälleen tasassa ja että kiertoliike panoraaman osasta toiseen siirryttäsessä on täysin horisontaalinen ja että valotus on lukittu, voidaan PhotoStitchiä käyttää erillisten kuvien liittämiseen, kunhan kuvien välillä vain on riittävän suuri risteävä alue, jotta ohjelma tunnistaa yhtymäkohdat kuvien välillä. Usein teknisesti hyvän panoraaman tekeminen, sanomatta mitään taiteellisuudestakaan, on erittäin vaikeaa. Ehdin kokeilla myös Pano Tools Assembler -ohjelmaa silloin kun se oli tarjolla ilmaiseksi. Ohjelma on hiukan hidas käyttää, mutta koska koska ohjelman kuvanliittämisalgoritmi on erittäin tehokas, on vaiva usein sen arvoista.

Käytän nykyään neljää hyvin erilaista optiikkaa; 12-24 mm:n F/4.5-5.6 Sigma ultralaajakulmazoomia, 50 mm:n F/1,8 Canonin 'priimaa', 105 mm F/2.8 Sigman 'makropriimaa' ja 70-200 mm:n F/4.0 L Canonin laatutelezoomia.

50 mm:n F/1,8 on usein ensimmäinen valintani, sillä sen tarkkuus ja nopeus saa zoomit kalpenemaan. Koska 50 mm:n objektiivi on käytännössä 80 mm:nen 300D:ssä, ei sitä useinkaan voi käyttää maisemakuvaukseen, sillä näkökenttä on niin kapea. Makrokuvauksessani objektiivi on vielä usein käytössä, vaikka Sigman 105 mm:nen onkin kova haastaja. Pudotin objektiivin kesällä 2006 kuvatessani ystäväni häitä, mikä ei yllättävää kyllä hajoittanut muovikuorista objektiivia, mutta siitä lähtien sitä ei ole voinut kuvata enää hiljaiseksi (ja tarkennuskin on aiempaa hitaampaa).

12-24 mm:n äärimmäinen laajakulma oli erityisesti ostohetkellä lempilapseni ja on vieläkin usein ykkösvaihtoehtoni luontokuvauksessa. Laajakulmalla saa aikaan vähemmän tavanomaisia kuvakulmia, joissa päästään normaalista silmän näkökulmasta pidemmälle. Erityisesti kuvat, jossa etualalla kohde näkyy ympäristössään ovat zoomin erikoisalaa.

105 mm:n makro-objektiivi on monikäyttöisempi kuin sen nimi antaa ymmärtää. Vaikka ostinkin sen makrokuvaukseen, olen huomannut, että se asettuu kameraani usein muissakin tilanteissa. Erityisesti muotokuvat ja kasvokuvat onnistuvat sen kanssa hyvin. En tosin miellä itseäni niin hyväksi ihmiskuvaajaksi, että nämä sivut esittäisivät läheskään kaikkia tämän objektiivin tuotoksia. Objektiivi on kuvanlaadultaan loistava, mutta tarkennukseltaan lievästi sanottuna hankala.

70-200 mm:n telezoomini on ainoa 'L'-sarjan objektiivini ja tuottaa kuvanlaadultaan aina loistavia kuvia. Zoomi on hyvin monikäyttöinen ja sopii niin muotokuvaukseen kuin luontokuvaukseen. Eläinkuvien kohdalla on tärkeää, että kuvan saa menemättä aivan kohteen viereen. 70-200 mm:sellä tosin kohteen pitää olla vielä aika lähellä. Kun joskus saan enemmän aikaa eläinkuvaukseen, saatan harkita 300 mm:n L-putkea.
(P.S. L ei varsinaisesti ole lyhenne mistään, mutta tarkoitta käytännössä Canonin objektiivien laadukkainta osaa).

Filttereistä käytän nykyään ainoastaan pyöröpolarisaattoreita, sillä digitaalinen kuvankäsittely on mielestäni ajanut ohi suurimman osan filttereistä käyttötarkoituksen. Aiemmin harmaafiltterillä voitiin tuoda yksityiskohtia muuten ylivaloittuneisiin taivaisiin, mutta nykyään asian ajaa paremmin kaksi (tai useampi) otettua kuvaa, ja kuvien yhdistäminen kuvankäsittelyohjelmassa. Käytännössä jälki on lähes aina paljon parempi. Esimerkkikuvana Kuva Tampere-talosta

Käytän pyöröpolarisaattoreita kaikille fillterikoilleni. Pyöröpolarisaattori toimii hyvin heijastuksien poistoon monenlaisilta pinnoilta, vedestä lasiin saakka. Sitä voidaan käyttää taivaan tummentamiseen ja kuin myös syksyn lehtien saturoimiseen. Toisaalta pyöröpolarisaattoria voidaan helposti käyttää väärinkin, kuten kuvatessa vartavasten heijastuksia tai kuvatessa vivahteikasta auringonlasua. Näissä tilanteissa polarisaattorilla on negatiivinen vaikutus.

Vähässä valossa kuvatessa on tripodi välttämätön. Käytän Slik PRO 330DX -tripodia, joka kahden käyttämäni huonolaatuisen tripodin jälkeen on ollut hyvin luotettava työkalu. Tripodiin käytetty metalliseos tekee siitä suhteellisen vakaan, mutta silti kevyen (1,5 kg). Kolmeen suuntaan säädettävällä päällä (jolla voi erikseen kontrolloida horisontaalista ja vertikaalista tasoa) se on helppo pystyttää, muttei erityisen kätevä liikkuvien kohteiden kuvaamiseen -tämä vaatisi pallopään. Täytyy olla erityisen tuulista tai pinnan hyvin pehmeä, että kamera alkaa heilua, erityisesti jos kamerassa käytetään kaukolaukaisinta ja tripodiin on kiinnitetty normaali dSLR (suuren tai medium-formaatin kameran sijasta).
Käyttämällä hihnaa, joka yhdistää tripodin keskitolpan pohjan ja sen pään, on helppo saada aikaan liikutettava ratkaisu, joka kulkee pitkälle pyöräillessä, tai epätasaisemmassa maastossa.
Seuraava askel tästä tripodista eteenpäin olisi ostaa hiilikuituinen tripodi, joka olisi saman painoinen, mutta tukevampaa tekoa.

Tripodin kanssa on usein suotavampaa käyttää kaukolaukaisinta kuin painaa kameran suljinta, sillä maan pinta voi reagoida paineeseen ja tripodi liikkua. Luotettava kaapelikaukolaukaisimeni, jonka veljeni väsäsi, on mahdollistanut lähes kaikkien galleriassa näkyvien aamu- ja iltakuvien ottamisen.

Makrokuvauksessa juju on päästä mahdollisimman lähelle kuvattavaa kohdetta. Tätä varten loittoputket toimivat hyvin. Loittoputket ovat tapa pienentää tarkentamisetäisyyttä viemällä optiikan kauemmaksi kameran rungosta. Joten käytännössä loittoputki on reikä, jossa on elektroniikkaa. 50 mm:n objektiivillani olen voinut ottaa kuvia, joita en olisi koskaan kuvitellut olevan mahdollista ottaa ilman hyvin kalliita varusteita. Oma loittoputkisarjani on Soligorin 12, 20 ja 36 mm:n putket.
Toisaalta loittoputki on komean makro-objektiivin junttiserkku ja Sigman 105 mm:n makro-objektiivini onkin ollut enemmän kuin tarpeen.

Salamaa tarvitaan usein kuvattaessa liikkuvia kohteita matalassa valaistuksessa ja lähes aina ihmiskuvauksessa. Käytän Canonin Speedlite 430 EX:ää nykyään lähes aina kuvatessani ihmisiä. Vaaleasta pinnasta heijastettu salama luo luontaisen valon, jonka intensiteetti on riittävän suuri pienelle ISO-luvulle ja aukolle, jolloin kasvojen piirteet tulevat hyvin esiin. Vastaavasti salama toimii myös luontokuvauksessa, mutta tällöin tulee olla varovainen, ettei tee kuvasta luonnottoman näköistä.
Toisaalta on myös tilanteita, jolloin luonnollisen valon käyttö on hyödyksi, sillä usein juuri valastus tekee kuvattavista kohteista kuvaamisen arvoisen, kuten tässä kuvassa Juha Tapion bändin basistista

Olen harkinnut salamarenkaan hankkimista makrokuvaustani varten, sillä makrokuvaus vaatii usein paljon valoa, mutta tähän mennessä perussalama jatkojohdon kanssa saa kelvata

Kunnon kameralaukku on tärkeä tekijä erityisesti mukavuuden kannalta. Käytän ensisijaisesti Lowepro Mini Trekker Classicia, johon mahtuu kaikki objektiivini kuin myös kolmijalkani.
Kun vaaditaan kompaktiutta, otan mukaan Lowerpron Nova 2:n, johon mahtuu kamera, salama ja kaksi objektiivia -usein riittävästi.
Kameralaukku on hyvin henkilökohtainen tarvike ja ihmisillä on henkilökohtaisia mielipiteitä siitä, mikä laukku toimii missäkin tilanteessa.
Usein pyöräillessäni kuvauskohteisiini pitäytyen lähellä teitä pidän pientä laukkua olkahihnoineen erittäin kätevänä -myös kaupungin sisällä. Nykyään käytän olkalaukkua kuitenkin vain tilan ja painon säästämiseksi.